RC-Clean Oy
RC-Clean Oy on perustettu 1.4.2020 kun yritys eriytettiin Ilveslahden siivouksesta. Nimi RC-Clean Oy:n tulee englannin sanasta Race, koska kilpailemme koko ajan kaikesta.
Yritys toimii Jyväskylän ja Tampereen alueella, sekä näiden lähikunnissa. Omistajina ovat Matti Suomala ja Ritva Oinonen. Toimitusjohtajana toimii Ritva Oinonen.
Vakituinen työntekijäporukka on pysynyt samana ja lisäämme kysynnän mukaan sesonkityöntekijöitä. Pyrimme osaltamme palkkaamaan yhteiskunnasta syrjäytymisen uhan alla olevia nuoria töihin. Järjestämme täsmäkoulutuksia vuosittain. Meillä on pitkä kokemus rakennussiivouksesta ja erikoissiivouksista.
Strategia
Jatkuva toimintatapojen kehittäminen.
Nopea reagointi tilanteisiin.
Olla rehellinen, avoin ja joustava.
Arvot
Tosissaan oleminen, vastuullisuus sekä inhimillisyys.
Missio
Teemme rakennus ja loppusiivouksia sekä muita kertaluontoisia siivouksia asiakkaille.
Olemme asiakkaidemme ja yhteiskumppaneiden rinnalla niin myötä kuin vastamäessä.
Pyrkimys on tehdä kaikki avoimesti ja rehellisesti asiakasta arvostaen.
Visio
Tavoitteenamme on olla haluttu yhteistyökumppani ja työnantaja.
Tavoitteenamme on huolehtia hyvin henkilöstöstä ja asiakkaista.
Tavoitteenamme on luoda pitkiä asiakassuhteita, jotka hyödyttävät molempia osapuolia.
Ota yhteyttä!
Tarvitsetko siivouspalveluita? Soita suoraan 0400 164 551 tai jätä yhteydenottopyyntö.